Ajatuksia menneestä päivystys urasta ja nykyhetkeä

Kohta alkaa olla 8 kuukautta siitä kun päivystyksen sairaanhoitajan ura päättyi paria kuukautta vaille 15vuoden jälkeen. Ajattelin tuolloin että olen saavuttanut urallani sen mitä olen vain mielessäni haaveillut. Luonut uraani siihen suuntaan kuin olen halunnut, tehnyt töitä unelmien saavuttamiseksi. Kun loma päivätkin olisi lisääntynyt 38 päivään ja viimeisen koulun jälkeen sain lisää osaamista sovellattavaksi käytäntöön niin  ajattelin olevan haave ammatissani ja tyytyväinen saavutuksistani. Ja olinkin, mutta pienen hetken, toisin kuin olin ajatellut.

Luonne on kuitenkin eteenpäin pyrkivä, haluan kehittää ja organisoida, pohtia ja kirjoittaa. Nyt kun ajattelen tuota aikaa, tuntuu kuin kaikki olisi ollut vain unta. Ehkä olen alunperinkin lähtenyt tavallaan väärään suuntaan ja väärälle alalle? Ehkä en ole riittävästi pysähtynyt kuuntelemaan itseäni, omia arvoja ja omaa luonnetta? Voi olla että kuullosta pöhköltä, mutta kyllä sitä on ehtinyt monenlaista pyöritellä tässä 8 kuukauden aikana.

Fiksu työterveyslääkäri, joka on kyllä ihminen joka tekee työtään täydestä sydämestä ja mielenkiinnosta, oli pohtinut, että jos neurologi olisi aikoinaan sanonut mulle että nykyinen työ ei ehkä ole sinun loppuelämän työ, olisinko huomannut miettiä muita vaihtoehtoja tulevaisuudelle? Hyvä kysymys, mutta mietin että todennäköisesti olisin tehnyt samat valinnat?Kun on oma intohimo ja luonne joka haluaa mennä vaikka läpi harmaan kiven. Tämä lääkäri myös osasi ottaa asiakkaastaan kopin, silloin kun itse ei tajunnut, mistä on kyse.

Päivät kotona on aika samanlaisia, mutta niihin on löytänyt oman sisällön kun kevään jälkeen voimat on pikkuhiljaa palannut ja veriarvot kohentuneet. fysioterapiat ja jumpat vie oman aikansa, lenkkeilyä, ystäviä, lapsia kouluun,ammatillisen kuntoutuksen työstämistä. Nyt käyn verkossa sairaiden ja liikuntarajoitteisten liikuntaneuvonta kurssia, mikä on kyllä todella mielenkiintoinen, saa pohtia samalla myös omalla kohdalla miten suuri merkitys liikunnalla ja omalla motivaatiolla ja asiantuntevalla neuvonnalla ja tuella on ollut.

Olen kiitollinen että sain kokea tuon päivystyksen hoitajan uran. Se on opettanut paljon ja ilman sitä kokemusta olisin suurinpiirtein ihan eri persoona:) olen oppinut lukemaan ihmisiä ja puhumaan paljon, olen saanut tutustua loistaviin eri alan ammattilaisiin vuosien varrella ja uskon että monien heidän kanssa pidetään yhteyttä jatkossakin, osan kanssa enemmän, osan kanssa vähemmän, osan kanssa enempi ajatus tasolla, kiitollisena yhteisistä työ hetkistä.

Paljon hyviä hetkiä, paljon raskaita hetkiä, paljon kiirettä, oli myös rauhallisia hetkiä ja hauskoja hetkiä. Esimerkiksi on jäänyt mieleen kun jäi lomalle kerran viikonlopun päivystys vuoron jälkeen. tehtiin työkaverin kans maskotti, leikattiin lehdestä kasvot, kipsistä kädet, suojaessusta ja tutkimuspöydän paperirullista vartalo, keikkalääkäri tuli päivystää, jota ei ennen oltu tavattu. Tuli etsimään hoitajia kun oli kysyttävää,  yllätti meidät maskottia rustaamasta.hetken hävetti, mutta Hän tuli kuitenkin innoissaan mukaan, Hei laitetaanpa tää vielä näin ja tää näin😂sitte seuraavan aamun hoitaja löysi maskotin tutkimuspöydältä 🤭

Uskon että löydän vielä uuden suunnan haluamaani suuntaan. Sain kevalta oman kuntoutus asiantuntijan, jonka kanssa voi pohtia mahdollisuuksia ja joka tietää kaikki paperi asiat ja tukiasiat yms. Sydän tietää minne haluaa mutta keinot toteuttamiseen vaatii vielä työstämistä.muutamia verkkoja niin sanotusti olen veteen heitellyt, nähtäväksi jää tarttuuko niistä jotain.

”Sinulla on aivot päässäsi ja jalat kengissäsi. Voit ohjata itsesi mihin suuntaan vain haluat. Olet omillasi ja tiedät mitä tiedät. Sinä olet se, joka päättää mihin suuntaan lähdet.” — Dr. Seuss, Oh the Places You’ll Go

                       Tämä kuva jäi viimeiseksi kuväksi päivystys hoitsuna😊syksyn kelit ja luonto❤️