Luopumisen tuska

Mun on aina ollu hankala luopua. Meinaan, että talo on turhan täynnä kaikkea turhaa. En osaa laittaa pois. Tavaroillakin on tunteet. Ja se tunnearvo. Monella tavaralla on myös merkityksensä. Joo, tiiän, ei ehkä tervettä😉
Ystävälleni tätä tuskailin, hän antoi neuvon:otat tavaran käteen, sanot kiitos yhteisestä matkasta ja laitat laatikkoon ja viet pois. Tätä opettelen ja on tuntunut paljon helpommalta kun sisimmästä kumpuaa kiitollisuuden tunne😅💖nyt on omanlaista tavaroista luopumista.

Luopumiseen tuskaa olen työstänyt pitkään sisimmässäni ja mielessäni myös työni vuoksi, mieli ja intuitio on tiennyt sen, ennen kuin olen tiennyt itse. Erinäisten seikkojen vuoksi, jouduin antamaan itselleni periksi, että päivystystyö ei olekaan se mun työ. Oikeasti. 15 vuotta tulee työvuosia tuossa työssä, ajattelin että jee nyt on hyvä lomapäiviäkin tulee muutamaa lisää ja mieluiset koulut taustalla ja sitte poks. Ei tää ookkaa mun juttu, elimistö pakottaa rauhallisempaan. En oikein ole osannut sanoittaa tåtä asiaa ja prosessia ja huono omatunto, kun pari työkaveria on kyselly kuulumisia, mutta en ole voinu vastata kun en ole tienny mitä sanon, vähä sellanen fiilis kun olis osittain itseltä ollu hukassa🙄. Anteeksi siis jos luette tätä💖

Päivystystyössä on omat hyvät ja huonot puolet. Jatkuva kiire ja paine ja riittämättömyyden tunne on kovaa. Kaikki pyritään hoitamaan hyvin, mutta melko usein tulee negatiivista palautetta jostain suunnalta. Toisaalta on palkitsevaa kun tyytyväinen potilas kiittelee hoidosta. Kyynel vierii poskelle kun tätä nyt kirjoittaen käyn lävitse. Olen Kiitollinen, että olen saanut kokea kaiken tuon, kaikkine haasteineen. 💖🙏

Mutta terveys menee kaiken edelle. Haikean helpottunut olo, että asiat alkaa selvitä pikkuhiljaa. Katse tulevaisuuteen. En osaa sanoa mitä kaikkea se tuo tullessaan. Rakastan organisoida, kehittää, pohtia ja käydä syvällisiä keskusteluja ja kirjoittaa ja kehittyä työssä. Uskon että löydän paikkani, jonka koen omakseni ja jota voin tehdä omalla sydämellä ja tahdilla. Ymmärtäväinen työterveyslääkäri kysyi "jos sun mieheltä kysyttäis mikä sun vaimosta tulee isona, mitä luulet, että hän vastaisi" varmaan vastaisi että joku helvetin terapeutti, aina toisten ongelmia huolehtimassa ja vatvomassa🤭

Sanoin myös että mun mielestä ihmiselle tulee elämässä risteyskohtia ja on jokainen oma asia mihin suuntaan jatkaa vai jämähtääkö paikalleen. "oletko sinä sellainen?" en ole, minä kyllä paikkani löydän vaikka epätoivon hetkiä onkin. "sellaisen käsityksen minäki oon susta saanut. " Tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Muutosta työhön olen toivonut ja miettinyt paineiden vuoksi pidempään, mutta ajattelin ehkä jotain erilaista. No niin, uskon että kiviä Löytyy vielä matkalla ennen kuin oma paikka löytyy, mutta mulla on vahva usko siihen, että se löytyy kyllä. 😎❤️🙏

Ainutlaatuinen oma polku😊

Huomasin, että olen ikäänkuin vahingossa palannut lapsuuden aikaisiin harrastuksiin.kävin ostamassa aikuisten värityskirjan, aivot narikkaan ja värittämään😃en muistanutkaan miten palkitsevaa se on, tavallaan näkee oman työnsä jäljen.

Kirjoittaminen, siitä on tullut harrastus uudelleen. On vapauttavaa, kun voi kirjoittaa itselle ajatuksia auki, se selkiyttää ja vapauttaa❤️luonto on alkanut myös yhä enemmän huutelemaan, mun sielunmaisema on lapsuuden aikaisen mummulan rannassa, viljapeltoja silmänkantamattomiin, sinne on aina välillä pakko päästä😊

Jostain luin että kun miettii millainen oli lapsena ja mitä tykkäsi

tehdä, voi sieltä löytyä tavallaan se todellinen minä. Noh, mä halusin olla kirjastonhoitaja tai roskakuski. Ei tullut kumpaakaan, mutta rauhallisuus asui luonteessa ja haaveissa. Sellainen minä on alkanut huudella selvästi uudelleen🙏

Ihmissuhteet on joskus ihmeellisiä. Jokin tekijä yhdistää yllättävästi, uusia ystävyyksiä tai mitä lie sielunkumppanuuksia syntyy🤔  ymmärtää toista just eikä melkein.ihan ihme juttu🙏ajattelen, että jotku ihmiset tulee elämääsi siunauksina, toiset opetuksina, jotkut molempina. Kaikista ihmissuhteista toki oppii💕mutta olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen näistä syvällisistä ja  rakentavista ihmissuhteista, joita olen saanut kokea. Hankaliakin on elämän varrella ollut, mutta olen oppinut niistä paljon. Tärkeintä on, että sinä itse säilyt ja olet sitä mitä olet ja opit tuntemaan myös omat rajasi.

Unet ja intuitio. Näen toisinaan unia joiden johdatukseen uskon. Tai olen oppinut uskomaan tässä vuosien saatossa. Joskus niiden sanoman ymmärtää vasta jälkeenpäin. Ja intuitio, sekin on jännä, mitä enemmän siihen luottaa, sitä enemmän se vahvistuu💕😊meillä on perheessä jo yleinen vitsi, että äiti lukee ajatuksia. Yks päivä nuorimmainen tuli koulusta, eikä ollu mieluista ruokaa kotona, tai oli, sitä mitä aamulla toivoi mutta oli päivän aikana muuttanut  mieltään.sanoin etten voinu tietää, vetele naamaan nyt vaan, en ole ajatustenlukija. Neiti Tuumas nasevasti, ite oot sanonu että luet ajatuksia sun olis pitäny tietää😉