Luopumisen tuska

Mun on aina ollu hankala luopua. Meinaan, että talo on turhan täynnä kaikkea turhaa. En osaa laittaa pois. Tavaroillakin on tunteet. Ja se tunnearvo. Monella tavaralla on myös merkityksensä. Joo, tiiän, ei ehkä tervettä😉
Ystävälleni tätä tuskailin, hän antoi neuvon:otat tavaran käteen, sanot kiitos yhteisestä matkasta ja laitat laatikkoon ja viet pois. Tätä opettelen ja on tuntunut paljon helpommalta kun sisimmästä kumpuaa kiitollisuuden tunne😅💖nyt on omanlaista tavaroista luopumista.

Luopumiseen tuskaa olen työstänyt pitkään sisimmässäni ja mielessäni myös työni vuoksi, mieli ja intuitio on tiennyt sen, ennen kuin olen tiennyt itse. Erinäisten seikkojen vuoksi, jouduin antamaan itselleni periksi, että päivystystyö ei olekaan se mun työ. Oikeasti. 15 vuotta tulee työvuosia tuossa työssä, ajattelin että jee nyt on hyvä lomapäiviäkin tulee muutamaa lisää ja mieluiset koulut taustalla ja sitte poks. Ei tää ookkaa mun juttu, elimistö pakottaa rauhallisempaan. En oikein ole osannut sanoittaa tåtä asiaa ja prosessia ja huono omatunto, kun pari työkaveria on kyselly kuulumisia, mutta en ole voinu vastata kun en ole tienny mitä sanon, vähä sellanen fiilis kun olis osittain itseltä ollu hukassa🙄. Anteeksi siis jos luette tätä💖

Päivystystyössä on omat hyvät ja huonot puolet. Jatkuva kiire ja paine ja riittämättömyyden tunne on kovaa. Kaikki pyritään hoitamaan hyvin, mutta melko usein tulee negatiivista palautetta jostain suunnalta. Toisaalta on palkitsevaa kun tyytyväinen potilas kiittelee hoidosta. Kyynel vierii poskelle kun tätä nyt kirjoittaen käyn lävitse. Olen Kiitollinen, että olen saanut kokea kaiken tuon, kaikkine haasteineen. 💖🙏

Mutta terveys menee kaiken edelle. Haikean helpottunut olo, että asiat alkaa selvitä pikkuhiljaa. Katse tulevaisuuteen. En osaa sanoa mitä kaikkea se tuo tullessaan. Rakastan organisoida, kehittää, pohtia ja käydä syvällisiä keskusteluja ja kirjoittaa ja kehittyä työssä. Uskon että löydän paikkani, jonka koen omakseni ja jota voin tehdä omalla sydämellä ja tahdilla. Ymmärtäväinen työterveyslääkäri kysyi "jos sun mieheltä kysyttäis mikä sun vaimosta tulee isona, mitä luulet, että hän vastaisi" varmaan vastaisi että joku helvetin terapeutti, aina toisten ongelmia huolehtimassa ja vatvomassa🤭

Sanoin myös että mun mielestä ihmiselle tulee elämässä risteyskohtia ja on jokainen oma asia mihin suuntaan jatkaa vai jämähtääkö paikalleen. "oletko sinä sellainen?" en ole, minä kyllä paikkani löydän vaikka epätoivon hetkiä onkin. "sellaisen käsityksen minäki oon susta saanut. " Tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Muutosta työhön olen toivonut ja miettinyt paineiden vuoksi pidempään, mutta ajattelin ehkä jotain erilaista. No niin, uskon että kiviä Löytyy vielä matkalla ennen kuin oma paikka löytyy, mutta mulla on vahva usko siihen, että se löytyy kyllä. 😎❤️🙏