maanantai 28. tammikuuta 2019

Alkuviikon ajatuksia:)

En vain päässyt rauhaan tästä ajatusteni ulos päästämisestä, joten tässä siitä syntynyt lopputulos:)en yhtään tiedä mitä kaikkea tämä tulee pitämään sisällään, kirjoitan vain silkasta kirjoittamisen halusta, silloin kun tulee sellainen fiilis😊Kiitos te muutamat uskolliset rinnalla kulkijani tuesta ja uskon tuonnista, että tämä voisi helpottaa kirjoittamisen tuskaa, ehkä kirjoitan vielä aikanaan teistäkin😉😘

 Aamulla pakkasta oli - 25kun vuorasin itseni töihin, mutta tullessa oli vielä kylmempi kun palasin vaikka pakkasta oli - 17mutta kylmä vinkka. Työmatka ei toki ole pitkä, hyvillä keleillä toivoisi olevan pidempikin.

Kotona odottaa uskolliset lenkkikaverit Liitu ja Pimu. Kissan riemulla ei ole rajaa, kun pääsee salakavalasti seuraamaan lenkille, juoksee itsensä niin puhki että hengästyneenä juoksee edellä portaille odottelemaan loppumatkasta. Ei toki pitkälle silloin voi lähteä jos kissa on päässyt seuraamaan. :)

Huomenna on töissä ravinto-ohjauspäivä ja alkaa uusi ryhmä. Meidän perheessä on vain yksi auto, joka välillä tuo päänvaivaa kun kesken päivää pitäisi päästä käymään jossain esim huomenna nuorimmaisen terveystarkastuksessa koululla. Onneksi 2 ihanaa ystävääni ojensivat auttavan kätensä niin ei tarvinnut ajanvarauksia alkaa vaihtelemaan  Kiitos heille ❤️❤️

Mutta nyt nautin vielä tästä hetkestä, happihyppelylle ja skibboa pelaamaan perheen kanssa. 🤗

-J-




4 kommenttia: